Hygezine logo

siili

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.

Kadulta kuuluu kolinaa, ikkunasta paistaa aurinko. Ruskeaan takkiin pukeutunut mies kantaa isoa laatikkoa, perässään pieni musta koira, joka heiluttaa iloisesti minulle häntäänsä. On vaikea ymmärtää, että eilen kävelin lumituiskussa ja pakkasessa tuossa samassa takissa, jonka sisällä tänään hikoilen tuskaisena.

Olen saapunut vuorten keskelle Torinoon, jossa ei ole satanut viikkoihin. Saasteiden koostama sumuverho luo maagista tunnelmaa auringon eteen. Jos ilma tuoksuisi raikkaalta, voisin ehkä kuvitella olevani osa satua. Nyt oloni on lähinnä surullinen, sillä en ole koskaan aiemmin nähnyt omin silmin sitä, mistä uutisissa on puhuttu jo vuosia. Roskien määrä häkellyttää. Marjametsään tottuneena, värien kirjo on makuuni nähden harmaa ja lannistava.

Pohdin ennakkoluuojani ja koitan nähdä niiden ohi. Pidän katujen kivetyksistä ja köynnöskasveista parvekkeiden kaiteilla. Vastaanotan kaksi poskisuudelmaa tavatessani paikallisen, koitan oppia kummalle puolelle päätä pitää ensin kallistaa. Vaikka on mennyt jo monta päivää, en vieläkään osaa. On kai monta muutakin asiaa mitä pitäisi oppia, mutta ensin haluan tutustua ihmisiin ja hengittää pelottomasti.

Löydän tieni kahvioon, jonka seinät on vuorattu kirjahyllyillä. Kahvilan iloinen omistaja toivottaa minut hymyssä suin tervetulleeksi – tunnen oloni oikein kotoisaksi latten ääressä. Katseeni osuu lastenkirjaan, josta eräs tuttavani on minulle kertonut. Kirjan nimi on ”Pezzettino”, mikä tarkoittaa suomeksi pätkää/palaa.

Sadussa pieni pala Pezzettino tuntee olonsa yksinäiseksi, koska se näkee, että kaikki muut sen ympärillä koostuvat useista paloista. Pezzettino miettii, että missä on hänen paikkansa, kenen osa hän on, mihin hän kuuluu?

Pieni Pezzettino lähtee etsimään paikkaansa. Hän kysyy juoksijalta, voimamieheltä, vuorenpeikolta, mereneläviltä ja taivaan linnuilta, puuttuuko teistä pala – kuulunko minä teihin? Mutta kaikki vastaavat ei, ”emme voisi olla sellaisia kuin olemme, jos sinä kuuluisit meihin”.

Pieni Pezzettino tulee hyvin surulliseksi ja menee tapaamaan viisasta miestä vuoren huipulle. Hän kertoo, ettei löydä paikkaansa, ettei kukan halua häntä osaksi itseään. ”Auta minua, ole kiltti ja auta minua!” Viisas mies neuvo Pezzettinoa menemään saarelle, sieltä löytyisi vastaus kysymykseen. Läpi päivien, öiden, tuulien ja myrskyjen, pieni Pezzettino matkustaa pienellä veneellään kohti saarta. Saaren rantaan saavuttuaan, Pezzettino huomaa saaren olevan tyhjä, vain pelkkää kivikkoa... Hän lähtee kiipeämään rinnettä ylös, mutta liukastuu. Pezzettino vierii kivien ja lohkareiden keskellä, putoaa kallionkoloon ja särkyy pirstaleiksi.

Pezzettino kasaa itsensä, ja yhtäkkiä ymmärtää - minäkin koostun pienistä palasista, minäkin olin koko ajan juuri sellainen, kuin minun kuuluukin olla.

Kirjoittanut: Marjametsän Pezzettino :)

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa