Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.

Nyt on pakko sanoa, että se koulukiusaaminen loppujenlopuksi on tosi näkymätöntä. Nyt kun mä oon nähny tämänkin puolen täällä koululla. Siitä tulee jotenkin tosi voimaton olo, kun tietää, että sitä kiusaamista on ja kun sitä ei vaan aina nää. Toissapäivänä mä huomasin että yks poika oli vähän apee luokassa ja sen tunnin opettaja meni juttelee sen pojan kanssa. Mulle selvis myöhemmin, että sitä oli kiusattu… ja mä en nähny mitään, mä en vaan huomannu. tosin mä en ymmärrä kieltä, että se voi sinällään johtua siitä, mutta silti. Tulee vaan jotenkin tosi voimaton olo kun ei vaan pysty tekemään sille asialle mitään, ja vielä hankalammaks tän tekee se, että mä en osaa kieltä, jota täällä puhutaan. Mä en ymmärrä aina, että mitä tapahtuu.

Mulla on vaan niin törkeen suuri halu auttaa ja kertoo, että mä välitän siitä, mitä tapahtuu. Mä haluun auttaa, mutta mä en vaan pysty. Mulla on siitä iso suru ja tosi voimaton olo. Mä voin mennä ja kertoa tilanteesta jollekin joka puhuu kieltä ja voi tehdä tilanteelle jotain. Mä haluisin niin paljon ite pystyy ja osata puuttuu niihin tilanteisiin, mutta se on kieltä osaamatta tosi hankalaa. Ite sillon kun oli kiusattuna, niin mulle oli tosi iso merkitys sillä, että mä tiedän, että joku välittää ja sanoo sen ääneen. Mä muistan varmaan koko ikäni sen opettajan sanat: “Mä oon huomannu, että sua kiusataan, ja sun ei todellakaan tarvitse sietää sellasta käytöstä. Sä voit kyllä kertoa, me yritetään auttaa.”

Toi lause toi mulle tosi paljon toivoa ja mä näin sen, että joku välittää. Toisinaan sanoissa on niin paljon voimaa, että niitten avulla selvii läpi elämän. Mä olin niin lähellä sitä, että mä oisin tullu katkeraks siitä, että ne opettajat ei tehny mitään. Kyllä ne teki, kyllä ne yritti… sillon kun ne näki.

Ite monen vuoden kiusaamisen kokeneena mulla on ihan tajuttoman suuri myötätunto kiusattuja kohtaan ja niin iso halu auttaa. Nyt on vasta jotenkin törmänny siihen todellisuuteen, että ne asiat ei oo niin kauheen yksinkertaisia. Tavallaanhan sen on tienny koko ajan, mutta nyt se konkreettinen totuus veti turpaan ihan 6-0, kun on töissä koululla. Oon miettiny ite, että miks ne opettajat ei auttanu. Ne ei auttanu, koska ne ei vaan nähny. Ne ei yleensä ollu edes paikalla, kun jotain tapahtu. Ne ei voinu auttaa, koska ne ei nähny mitä oli tapahtunu. Ne ei voinu auttaa koska mä en aina kertonu kun jotain tapahtui. Ne tiesi ihan hyvin, että mua kiusataan, mutta ne ei voinu tehä mitään jos ne ei nähny tai kuullu niitä tilanteita ja vielä vähemmän jos mä en edes kertonu. Kyllä ne yritti auttaa. Mä en vaan aikasemmin uskonu sitä. Kun sitä tapahtu niin paljon välillä ihan niitten silmien alla, mutta kun sitä ei aina vaan nää. Mä muistan, että mä ajattelin, että ne ei edes yritä tehdä sille tilanteelle mitään… kyllä ne yritti. Ne on vaan tavallaan samassa tilanteessa kun minä nyt.

Mä en vaan oo aikasemmin tajunnu todellisuutta. Pakko sanoo, että se on aika raakaa kun sen todellisuuden tajuaa, kun ei voi auttaa vaikka miten paljon haluaisi.

- Helena

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa