Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.

Veronica Rothin kirjoihin perustuva Outolintu-sarja jatkuu kolmannella osallaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Nyt Trisin (Shailene Woodley) ja Neljän (Theo James) täytyy paeta aidan ulkopuolelle - taakse jää kaikki tuttu. Aidan toisella puolella kaikki on erilaista, ja päähenkilöt joutuvat punnitsemaan, keneen voi luottaa, ja kuka oikeasti onkaan ystävä.

Hennan arvio:  Outolintu -sarjan toiseksi viimeistä osaa katsoessa ei säästytty kylmiltä väreiltä. Jossain kohtaa elokuvaa tuli jo sellainen tunne, että eikö jo voitaisi mennä eteenpäin, siirtyä vaikka seuraavaan kohtaukseen. Koko ajan kankaalla tapahtui jotain, mutta tuntui kuin oltaisiin pysähdytty katsomaan vain yhtä ja samaa kohtausta, joka vain jatkui ja jatkui. Pisteitä elokuva saa hahmoista, joita hyvin valittu näyttelijäkaarti roolitti loistokkaasti.

Venlan arvio: Elokuvan saapuessa puoleen välin koko mitastaan, olin ehtinyt jo kuiskia ystävilleni kyllästymiseen asti, ettei kirjassa kyllä näin tapahtunut. Tuntui, ettei elokuvaan perustavasta kirjasta ollut jätetty elokuvaan mitään, hyvää taikka sitten huonoakaan. Valkokankaalle tuntui vyöryvän taistelukohtauksia toisensa perään niin nopeaa tahtia, että juoni oli vähällä jäädä kaiken tämän taakse piiloon. Vasta vihoviimeisissä kohtauksissa elokuva tuntui pääsevän vauhtiin, eikä suuhun jäänyt niin surkea maku kuin leffan alusta.   Teksti: Henna Julkunen, Venla Mannila

Amppari pelkka WEB

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa