Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.

Kesätöiden hakeminen on nykyään todellinen vastoinkäymisten suma. Itse aloitin työnhaun tammikuussa ja lähetin hakemuksia lähes kahteenkymmeneen paikkaan, ja vastaus on tullut vain kourallisesta. Ensimmäinen kompastuskivi on 18 vuoden ikäraja. 

Ymmärrän kyllä, ettei kassalle tai vaativampiin tehtäviin voida päästää nuorempia, mutta osassa kaupoista hyllytyöskentelyynkin vaaditaan kyseinen ikä. Se karsi jo melkein puolet työpaikoista pois. Kun sitten lopulta kaiken ravaamisen ja selvittämisen jälkeen olin löytänyt paikan, jonne nuorikin pääsee, piti vielä saada lähetettyä sinne hakemus. Usein hakemukset tehdään netissä, syvällä kaupan nettisivujen syövereissä useiden linkkien kautta. Nettihakemuksessa on myös hankala loistaa ja erottua joukosta, kun ei voi edes olla varma, lukeeko kukaan hakemuksia. Vastauksia ei ainakaan ole automaattisen tervehdyksen lisäksi kuulunut. Niissä harvoissa yrityksissä, joissa hakeminen sitten tapahtuu vastuuhenkilön kautta, tulee ongelmaksi tämän henkilön paikallaolo. Monesti minulle kerrottiin tietty aika jona tulla, mutta eipä häntä näkynyt. Todella monilla oli myös loma päällä tammikuun lopussa. Kummallista.

Hakuprosessista voisi toki tehdä helpomman esimerkiksi luopumalla nettihakemuksista, vaikka ne työnantajan puolta nopeuttaisivatkin. Monilla nuorilla on kovasti intoa ja tarvetta saada työkokemusta sekä taskurahaa. Nuoret saattavat työskennellä jopa innokkaammin kuin vakinaiset, kun heille vain jaksaa luoda motivoivan ympäristön. Vaikka työnhakuun tuntuu joskus menevän liikaa aikaa ja kieltäviä vastauksia seuraavat vastauksien puuttumiset, pitää vain jaksaa työskennellä työn saamisen eteen. Hassultahan se kuulostaa. Minäkin sain loppujen lopuksi paikan lähikaupasta.

Joel Räsänen, Hyvinkään nuorisovaltuutettu  

Amppari pelkka WEB

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa