Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Kun saavuimme, Hyvinkääsalin aula oli jo tulvillaan odottavaisia ihmisiä lapsista vanhuksiin. Näyttämöön vievällä ovella jaettiin The Outsiderin kuvalla varustettuja saippuakuplapurkkeja, jotka saivat monet ihmettelemään niiden tarkoitusta. Kahdella pystysuoralla näytöllä kuvattiin, kuinka Outsider matkaa omalta planeetaltaan kohti maata. Outsider tutkii itselleen aivan uusia asioita maapallolla ja oppiikin osittain ihmisten tavoille. Show kritisoi yhteiskunnan epäkohtia taikuuden, huumorin ja myös vaiettujen asioiden kautta. Uuden teeman vaihtuessa esim. työstä alkoholiin tai kasvatuksesta väkivaltaan näytöille ilmestyi teeman nimi, jonka avulla ihmiset pääsivät suoraan sisään tarinaan. Näytöksessä käytettiin myös monia julkisuuden henkilöitä huumorin luomiseksi tai symbolin asemassa: Michael Jackson kuvasi sovittelevaa ja hyväsydämistä jumalhahmoa. Yleisökin pääsi pienimuotoisesti osallistumaan näytökseen, kun Jackille (Outsiderille) valittiin Roseksi eräs sattumanvarainen neito katsomosta. Taustalla soi Titanicista tuttu My heart will go on ja ilmassa liiteli valoja välkkyvä lennokki, joka loi romanttista tunnelmaa. [caption id="attachment_372" align="alignnone" width="216"]The Outsider- Janne Raudaskoski The Outsider- Janne Raudaskoski[/caption]   Janne Raudaskosken haastattelu: Mistä idea The Outsideriin lähti? Keksin ensin tekniikan, että miten esityksen voisi toteuttaa. Olin tekemässä toista esitystä, kun tuli mieleen, että voisin toteuttaa kokonaisen esityksen tällaisten isojen ruutujen avulla. Sitten vasta rupesin miettimään tarinaa. Minua on aina kiehtonut mykkäleffat ja se, miten ilman sanoja voi viedä tarinaa eteenpäin. Rupesin ottamaan aiheita omasta arkielämästäni ja tarkkailemaan muiden elämää ulkopuolisen silmin, mikä tässä sitten onkin ideana. Kauan olet harjoitellut? Tähän on mennyt paljon kauemmin aikaa kuin normaaliin teatteriesitykseen. Väänsin tätä esitystä kolme vuotta, käsikirjoitin hyvin tarkkaan, varmaan 15 kertaa kirjoitin koko jutun uudelleen, jopa katseen suunnat. Käsikirjoitukseen upposikin melkein kaksi vuotta ja itse tekemiseen vuosi. Tekninen toteutus olikin sitten aika haastava. Missä kaikkialla olet esittänyt The Outsideria? Ensi-ilta oli Espoon kaupunginteatterissa 2011 ja sen jälkeen aika paljon ympäri Suomea sekä Italiassa, Liettuassa ja Ruotsissa. Mitä haluaisit sanoa Hyvinkääläisille nuorille? Uskokaa unelmiinne ja tehkää töitä niiden eteen.   [caption id="attachment_373" align="alignnone" width="300"]Esitys Esitys[/caption]   Teksti: Anniina Ihalainen, Sonja Ruohonen, Peppi Niemitukia Kuvat: http://www.theoutsider.fi/fi/

Amppari pelkka WEB

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa