Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Pyrin olemaan nopeampi kuin yleensä. Juoksin nopeasti eteiseen ja tökkäisin jotkut kengät jalkaani. Avatessani ovea ja samalla yrittäen saada hupparia kiinni, ryntäsin ulos. Paiskasin oven kiinni ja tajusin unohtaneeni avaimet sisälle. Se ei menoa haitannut, tämä oli ainutkertainen tilaisuus nähdä se, minkä oli sanottu olevan tarua. Se, mikä näkyi aina talvisin silmänurkassa. Se, mikä on aina kaivertanut pienten lasten herkkiä mieliä joulun alla. Kiristin vauhtia ja juoksin pensaiden väleistä saaden koko ryteikön rätisemään. Tiesin, että tämä oli taas yksi turhista reissuista. Juoksisin itseni läkähdyksiin nähdessäni vain pienen punaisen vilahduksen ikkunani takana. Jatkoin silti matkaa. Juoksin lujempaa kuin koskaan. Pieni pelto oli jäinen ja epätasainen kyntökoneen jäljiltä. Kovaa kyytiä pääsinkin pellon reunalle. Lensin turvalleni suoraa päätä pellon ja metsän erottavaan ojaan yrittäessäni hypätä sen yli. Parkaisin ja nousin ylös jatkaen jahtaustani päättäväisesti. Minun piti seurata heikkoon lumeen jääneitä jälkiä. Rukoilin, että maan lumipeite olisi yhtenäinen, eivätkä jäljet katoaisi. Minun oli pakko pysähtyä hetkeksi. Tuntui, että happi loppuisi minä hetkenä hyvänsä. Pakkasilma raastoi kurkkuani ja sormeni olivat jo kohmeessa. Jatkoin matkaani kävellen, olin kiireessä ottanut äidin postinhakukengät, jotka olivat pelkät crocsien jäljitelmät. Varpaat jäässä tarvoin jäisessä metsässä eteenpäin. Pysähdyin ja katsoin taakseni. Jos katsoin tietystä kulmasta, saatoin nähdä kotini, se oli kuitenkin pienen näköinen peltojen ympäröimänä. Jahtaamani kohteen pienet jalanjäljet johtivat suoraan eteenpäin. Jatkoin eteenpäin. Juostessani en tuntenut kylmyyttä, väsymystä tai pelkoa, minun oli vain pakko todistaa, että olin ollut koko ikäni oikeassa. Jäljet johdattivat minut pienelle lammelle. Viimeksi käydessäni näin syvällä metsässä ei lampea ollut. Pienet jalanjäljet kiemurtelivat pitkin lammen rantaa, ja jalanjälkijono jatkui suurten kivien taakse. Kiersin rannan kauempaa, se näytti upottavalta ja märältä. Kahden isoimman kiven juuressa oli pieni ovi, joka oli tehty tummasta puusta. Se oli alle puoli metriä korkea ja jalanjäljet loppuivat siihen. Lunta satoi tiiviisti, se peittäisi jälkeni täysin. Kyykistyin oven juurelle. Oven vieressä, kiinni kivessä, oli kaksi eriväristä nappia. Niiden alla luki jollakin ihme kielellä selitykset, joista en saanut selvää. Päätin kokeilla toista niistä summanmutikassa, joten painoin ylintä, sinistä nappulaa oikealla kädelläni. Painaessani nappulaa, en saanutkaan enää sormeani irti siitä. Yritin kaikin voimin vetää sitä irti, mutten onnistunut. Pelästyin, kun huomasin sormeni muuttuvan hiljalleen siniseksi. Näin sinisen värin imeytyvän ihoni alle, leviävän verisuonistoon, suunnistaessa kohti sydäntä ja aivoja. Yritin vielä irroittaa sormeani, mutta turhaan. Koko käteni oli muuttunut siniseksi. Ei olisi pitänyt lähteä seuraamaan yhtään mitään sen takia, että ihmiset uskoisivat oikeaan jouluun, sen taikaan ja ihmeisiin, punaisiin pieniin hiippareihin ja vanhaan ukkoon, joka hyväntahtoisena jakaa kaikille iloa. Silmissäni alkoi sumentua, sininen aine sai minut nukahtamaan. Taistelin pysyäkseni hereillä. Aine sai pääni sumentumaan. Juuri ennen nukahtamistani näin jonkun avaavan oven. Osa 2/2 ilmestyy 16.12, Hygezinen facebookin joulukalenterissa sekä täällä Hygezine.fi!

Amppari pelkka WEB

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa