Hygezine logoWeb

donthavetoB web

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.

Nuori musiikintekijä, osallistu kisaan ja voita viikonloppu Apulannan biisileirille! Viikonlopun aikana Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki sekä joukko vierailevia tähtiä avaavat auliisti oman laajan osaamisensa musiikin tekemisestä biisileirille osallistujille. Kisa järjestetään 24.11.2017 - 31.12.2017 välisenä aikana ja kilpailuun osallistuminen on avoin kaikille Suomessa asuville täysi-ikäisille yksityishenkilöille tai ryhmille.

Voittajat julkistetaan joulukuun loppuun mennessä. Biisileirille osallistujista 9 valitsee Apulanta –yhtyeen Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. Yksi osallistuja valitaan kisasivuilla järjestettävällä yleisöäänestyksellä Apulannan 15-20 hakijan shortlistiltä, eniten ääniä saanut hakija valitaan leirille. Yleisöäänestys käydään 3.1 – 12.1.2018 välisenä aikana.

Kilpailupalkinnot:

· 10 kisassa voittanutta saa paikat Apulannan ja Veikkauksen järjestämälle biisileirille Apulandiassa Lahden Hennalassa 20.-21.1.2018.

· Kahden päivän opetusohjelma pitää sisällään mm. biisinkirjoitusta pienryhmissä, vierailevia luentoja aiheesta ja yksilöllistä sparrausta. Lisäksi palkintoon sisältyy ruokailut lauantaina ja sunnuntaina sekä hotellimajoitus. Matkat Lahteen ja takaisin kisan voittajat kustantavat itse.

>Lisätietoa kilpailusta löydät täältä<

Kilpailun järjestävät Veikkaus Oy ja Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto, Apulanta Oy.

Amppari pelkka WEB

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa